Kaavoitusarkkitehti

Liedon kaupunki · Finland

EURES Posted Jun 11, 2026 First seen Jun 11, 2026
Tehtäviisi kuuluvat asemakaavojen ja yleiskaavojen suunnittelu, kaavamateriaalin laadinta sekä kaavoihin liittyvä vuorovaikutus ja selvitysten hankinta. Työssäsi pääset vaikuttamaan konkreettisesti kaupungin kehitykseen ja tulevaisuuden elinympäristöjen suunnitteluun.

Pääset työskentelemään monipuolisissa tehtävissä osaavan tiimin kanssa. Kaavoitustiimiimme kuuluvat kaavoituspäällikkö, kaksi kaavoitusarkkitehtiä, kaavatietokäsittelijä sekä suunnitteluinsinööri.
Työssäsi teet tiivistä yhteistyötä myös rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun, paikkatiedon, mittaustoimen sekä teknisten palvelujen kanssa.

Meillä on hyvä työyhteisö, jossa viihdytään ja tehdään työtä yhdessä.

Toivottu koulutus on yliopistossa suoritettu arkkitehdin tutkinto. Myös opinnoissaan pitkällä olevat arkkitehtiylioppilaat otetaan rekrytoinnissa huomioon.

Eduksi katsotaan aiempi kokemus kaavojen suunnittelusta, hyvät tietotekniset taidot, kaavoituksen kannalta olennaisten ohjelmistojen osaaminen ja paikkatieto-osaaminen.

Arvostamme maankäytön suunnittelun kokonaisvaltaista ymmärrystä, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä aktiivista ja itsenäistä työotetta.

Edellytämme sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät voimassa olevan teknisen työehtosopimuksen mukaisesti.